Metallin tes-ratkaisu ei käy rakentajille!


Teknologiateollisuuteen hyväksytty työehtosopimus ei ole työntekijöiden etujen mukainen eikä siitä näin ollen ole rakennusalan työehtosopimuskierroksen lähtökohdaksi tai linjaksi.

Sopimus sisältää mitättömän, vain 0,5 prosentin palkankorotuksen, joka alentaa työntekijöiden reaaliansioita. Se jatkaa työnantajien ajamaa työehtosopimusten murentamista ja laajentaa työehtosopimuksia heikompien paikallisten sopimusten tekemistä. Työnantaja voi työpaikoilla sopien jättää korotuksen jopa maksamatta. Alamittaisen palkkalinjan puitteissa ei ole myöskään mahdollista korjata rakennusalan alempia taululukkopalkkoja.

Palkkojen polkemisella toistetaan 90-luvun alun virheet, joilla pitkitettiin suurtyöttömyyttä ja aiheutettiin paheneva tulonjaon vääristymä. Yritysten voitot ja pääomatulot ovat kasvaneet ennätysmäisesti viimeisten 10 vuoden aikana. Palkkojen osuus kansantulosta on alentunut.

Työntekijät ovat luoneet yritysten voitot. Rakennustyöntekijöiden selkänahalla ei pidä maksattaa kapitalismin kriisin aiheuttamia laman kustannuksia.

Reaaliansioita on korotettava

Rakennusliiton sopimusalojen sopimukset ovat vasta valmisteluvaiheessa. Työttömyyden vähentäminen ja lamasta irti pääsemisen nopeuttaminen edellyttää työntekijöiden ostovoiman lisäämistä.

Palkkoja on korotettava niin, että reaaliansioiden kasvu ja ostovoiman lisääntyminen turvataan. Liiton sopimusalojen palkkojen korotusten painopiste tulee olla taulukkopalkoissa ja enemmän alimmissa palkkaluokissa. Samalla neuvottelupöytiin on vietävä ammattialakohtaiset ja yhteiset parannusesitykset. Tes-rarkaisun kesto voi olla enintään vuosi, koska näköpiirissä on runsaasi taloudellisia epävarmuustekijöitä. Lisäksi on esitettävä neuvotteluissa indeksiehdon käyttöön otto ja työajan lyhentäminen 30 tuntiin viikossa ansioita alentamatta. Työajan lyhentämisellä voidaan helpottaa sekä työttömyyttä että työuupumusta.

Poliittiset vaatimukset on nostettava esiin

Ay-liikkeen on puututtava myös julkisen sektorin kysymyksiin.  Julkisten palvelujen rahoitus on turvattava luopumalla suurituloisille suunnatuista verohelpotuksista, palauttamalla varallisuusvero, pörssiverolla ja verottamalla pääomatuloja kuten palkkatuloja. Kela-maksu on palautettava suurille yrityksille. Rakennusliiton työttömyysturvaan ja työttömyyskorvausten maksatukseen liittyvät korjausehdotukset ja parannusehdotukset.

Reijo Sutinen
Rakennusliiton valtuuston jäsen
osasto 578.  
Takaisn
.